Välipäiväpäivitystä

Murkku lueskelee sohvannurkassa joululahjaksi saamaansa kirjaa joulunpunaiset kuulokkeet korvillaan. Välillä kuuluu nauruntirskahduksia. Isäni katsoo televisiota. Mies palasi töihin ja minä lähden kohta auringonpaisteiseen päivään hakemaan tyttöä leikkipuistosta lounaalle.

Joulu onneksi jatkuu. Pahimmalta jouluhössötykseltä rauhoitti tänä vuonna se, että sairastuin kunnon työmuurahaisen lailla juuri joululomaksi. Onneksi joulu tuli tupaan, vaikka lattiat jäivätkin pesemättä (tästä äitini on kyllä melkoisen järkyttynyt). Aatonaattona tyttö pesi tarmokkaana saunan lauteita ja minä jynssäsin pesuhuoneen puolella. Loiskinan keskeltä lauteilta kuului:
- Miksi jouluksi pitää niin paljon siivota?
- Että olisi puhdasta ja juhla sitten, kun Pyhä laskeutuu arjen keskelle.
- Jeesus kyllä syntyi talliin, eikä siellä varmaankaan ollut kovin puhdasta!

Siivoa siinä sitten!

Joulu tuli sydämeen kuitenkin, viimeistään aaton joulukävelyllä perheen kanssa. Maa oli musta, mutta mieli valoa täysi, käsi miehen kädessä ja ympärillä poukkoilevat lapset.

Tänä iltana kirkkoon, joulu jatkukoon:

Ke 28.12. klo 18.00 Enkelikirkko Ylöjärven kirkossa. Viattomien lasten päivä.

Joululahjoja

Tytär sai seurakunnan iltapäiväkerhosta Joulukertomus-kirjasen, jota asettuu kotiin tultuamme lukemaan tyynymajaan. Suosikkikohtansa hän lukee ääneen:

"Pieni poika katsoi miehiä. 

Yksi toisensa jälkeen miehet polvistuivat pojan eteen,

ja hän hymyili heille.

Sitten miehet avasivat lahjat,

jotka he olivat tuoneet mukanaan.

Jeesus taputti käsiään nähdessään lahjat.

Kulta kimalteli himmeässä valossa,

ja mirhan ja suitsukkeen tuoksu täytti koko talon.

Lähtiessään miehet olivat riemuissaan siitä, että olivat nähneet lapsen,

josta tulisi kuningas." 

                                 (Stephanie Jeffs 2010, suom. Merja Pitkänen)

Silmät loistaen lapsi tuo kirjaa luokseni ja näyttää kuvan. Hänen ilonsa pysäyttää minut ihmeen äärelle kesken ruuanlaittokiireen. Sade ropisee kattoon, mutta joulu on niin lähellä.

Leikkivaunussa

Matkustin tyttären kanssa viikonlopuksi junalla pohjoiseen sukuloimaan. Luulin olevani onnekas, kun saimme paluumatkalle varatuksi vierekkäiset paikat leikkivaunuun. Hohhoijaa! Lapsosten leikkiä hetken tarkasteltuani antaisin muutaman varovaisen vinkin lapsen kanssa matkustavalle:

1. Vasaraa ei ehkä kannata antaa nelivuotiaalle leikkikaluksi liukumäkeen. Tai no, jos rauhallinen matkanteko ei tarjoa tarpeeksi haastetta...
2. Mikäli lapsi ei useista opastuksista huolimatta osaa olla liukumäessä muita moukaroimatta, hänet voi ottaa jäähylle penkkiin joksikin aikaa. Vasaran takavarikoimista kannattanee myös harkita...

Varovaisia vinkkejä sen vuoksi, että harva asia herättää niin voimallisia tunteita kuin lasten kasvatus. Lapsiaiheiset keskustelupalstat ovat armotonta luettavaa ja jokaisella on sielläkin hallussaan ainoa oikea totuus. Kuitenkin lapset saattavat kasvaa ihan täysipäisiksi hyvinkin erilaisissa oloissa ja maalaisjärjellä pärjää aika pitkälle. Lisäksi se, mikä toimii toisen lapsen kanssa, ei välttämättä tepsi toisella ja samaa puuroa syöneistä kasvaakin hurmaavasti keskenään erilaisia persoonia. Kyllä silti joku roti pitää olla!

Viisitoistavuotiaana tiesin kaiken lastenkasvatusesta. Olin lukenut Alice Milleria ja Maria Montessoria,  perehtynyt Summerhill-periaatteeseen ja päättänyt antaa lasteni kasvaa vapaasti ja luonnollisesti. Hah! Onneksi lapseni eivät ole nähneet yläasteaikaisia ainekirjoituksiani, saattaisivat alkaa mokomat perätä oikeuksiaan ja vapauksiaan takautuvasti. Aika vääpelimäistä kun tämä touhu välillä kieltämättä on...

Vähältä muuten piti, etten lähtenyt leikkivaunun liukumäkiterroristia koppaamaan kainalooni rauhoittumaan...Onneksi tytär näytti kasvaneen jo liukumäki-iästä ohi ja ilmoittikin olevansa varhaisnuori, koska käy seurakunnan varhaisnuorten kerhoa. Lisäksi hän on kovin kiinnostunut kaikenlaisista eläimistä ja toivoo, että seuraavaksi voisimme matkustaa lemmikkieläinvaunussa...