Kalastelua

"Keskustelua" murrosikäisen pojan kanssa:

- Mitä teet?
- En enää läksyjä.
- No mitä sä teet nyt?
- Oon koneella.
- Mitä teet koneella?
- Oon netissä.
- Mitä teet netissä?
- Katon videoo.
- Mitä videota?
- Opasvideoo.
- Mistä aiheesta?
- 3D-mallinnuksesta.

Yritä siinä sitten rakentaa keskusteluyhteyttä. Armotonta kalastelua ja turhautumista. Seuraavana aamuna poika kuitenkin yllättää ja antaa silittää poskeaan, kun menen herättämään. Pörröisen tukan takaa kuuluu ääntä:

- Äiti, tuleeks sulle tästä mitään mieleen?
- Mitäs mulle nyt pitäis tulla mieleen...helpota vähän.
- No pitäis sulle jotain tulla mieleen tästä kun mulla on vain toinen silmä auki.

Ja tuleekin: talvi-illan hämärähetki kuudentoista vuoden takaa. Vastasyntynyt poika lepää vatsallani, aukaisee toisen silmänsä ja katsoo sillä minua pitkään ja herkeämättä. Muiston, jonka olen hänelle useasti kertonut, saan tänä aamuna lahjaksi takaisin.

Parisuhteellista polkuveneilyä

Ihana syyslomaviikko takana Kreetalla perheen kanssa. Lennonjohtajien lakkoilun aluksi säikäyttämät lomalaiset pääsivät kohteeseensa vain muutaman tunnin myöhässä. Pienimmäinen voi yllättäen pahoin lentokoneen laskeutuessa, joten saavuimme Hanian kentälle melkoisen ryvettyneinä. Loma alkoi  öisellä pyykinpesulla hotellin kylpyammeessa, mutta mikään ei harmittanut, kun tyttö vaikutti olevan jo kunnossa ja tähdet pikkukylän yllä tuntuivat olevan ihan käsin kerättävissä suoraan huoneiston parvekkeelta.

Kunnostauduin kahden kartan lukijana vuoriston serpentiiniteillä. Toisessa kartassa oli melko hyvin merkitty tiet, toisessa joitakin kyliä ja kaupunkeja. Mutta mitäpä sitten tehdään, kun risteyksissä ei lue mitään ja on vain arvottava, mihin suuntaan lähteä? Eksymällä kartalta ja harhailemalla vuoristopoluilla taisivat silti löytyä kiintoisimmat paikat, syrjäiset kylät, luolat, luostarit, hiljaiset rannat. Urhoollisesti mies ajoi myös kaupunkiliikenteessä. Samat liikennesäännöt kuin Suomessa, mutta tulkinta kovin erilainen...kaiken seassa kuolemaa uhmaten suhailevat kännykkään puhuvat kypärättömät mopoilijat.

Viimeisenä lomapäivänä polkuveneilyretkeltä palattuamme tyttö vilkutti merelle ja purskahti itkuun: "Tulee niin ikävä tänne!" Ikävä tuleekin huolettomia yhdessäolon hetkiä ja tuntikausien aalloissa polskintaa. Palasimme sateisen harmaaseen Suomeen ja viilenneeseen kotiin sunnuntaiaamuna seitsemältä. Peittopinojen alla nukuimme kuin karhut puolille päivin ja hitaasti kömmimme arkeen.

Ensimmäisen työpäivän iltaan tarjosi juhlahetken seurakunnan avioparitiimin kokoontuminen Pappilan perhetalolla. Miten ihana, välitön tunnelma! Koolla ihmisiä, jotka ovat tulleet tärkeiksi meille, tarjolla iltapalan lisäksi arjen kokemusten jakamista, hulvatonta ideointia, ihmeellistä läsnäolon tuntua, tarinateatteria ja äänimaisemointia.

Otapa kuule oma kulta kainaloosi ja lähtekää yhdessä viettämään romanttista kynttiläillallista Ylöjärven srk-keskuksessa la 26.11.2011 klo 18.00. Lisätietoja:

http://www.ylojarvenseurakunta.fi/toiminta/perheet/perhetalo

Huulikiiltoa ja kaurapuuroa

Herään ensimmäisenä puuron keittoon. Tokaluokkalainen tyttöni on aina yhtä ilahtunut lämpimästä puurosta ja omppuhillosta. Hillon keitimme 85-vuotiaan pappani mökiltä poimimista valkeista kuulaista, siinä maistuu vielä kesä. Lukiolaispoika irvistelee kalaöljy-vitamiinikapseleille, mutta nielee ne lopulta kiltisti. Pidän porukkaa terveenä keinolla millä hyvänsä, syysloma on edessä! Viimeisenä pöytään kömpii pyjamahousuissan mies, jolle on puuro jo lautasella jäähtymässä ja majakkamuki katettuna. Meiltä lähdetään arkiaamuisin alakouluun (tyttö), yläkouluun (minä), lukioon (poika) ja oikeisiin töihin (mies:)

Lapset tulevat eteiseen halaamaan, kun pakkaan työlaukkua. Palaan pussaamaan miestä.
"Mulla on huulikiiltoa", varoitan. "Mulla on kaurapuuroa", mies vastaa. Majakkamuki ja aamuinen pussailu muistuttavat kesäpäivästä majakkasaarella vuosia sitten. Ilo pirskahtelee syyssateen lomassa <3

Syksyisin terveisin aloitteleva bloggaaja Ansku