Hyvä on hiihtäjän hiihdellä

Taas vaihteeksi tuntuu elo luistavan paremmin. Lieneekö muutama tunti sitten alkaneella hiihtolomalla osuutta asiaan...

Lähdemme huomenna seurakunnan mainiolle laskettelureissulle ihan koko viikoksi. Olemme matkassa mukana  neljättä kertaa ja viime talvena uskaltauduin jo eräänkin kauhujen mäen alas ilman, että minun täytyi pysähtyä puolivälissä hyperventiloimaan ja koko muun revohkan alas huutelemaan kannustuksia.

Yli kolmekymppisenä aloittamani lasketteluharrastus on ollut monen itkun ja hammastenkiristyksen paikka. Epätoivo valtasi mieleni pohjoisilla rinteillä ensikertalaisena, kun mies oli jotenkin kepulikonstein saanut minut sinne houkuteltua. Jumiuduin täysin puoliväliin rinnettä, vaivuin itsesäälin syövereihin ja päätin, että jään miehelleni kostoksi siihen loppuiäkseni syömään lunta rukkasestani. Pian kuitenkin arviolta seitsenvuotias lumilautailijatyttö suhahti viereeni ja totesi reippaasti: "Sie mahat olla ensi kertaa mäessä!" ja neuvoi sitten kädestä pitäen minut alas asti.

Tämän lopulta voitokkaan saavutuksenkin jälkeen pidin itseäni enemmän murtsikkatyyppinä, mutta kun tytärkin viisivuotiaana hurahti täysin lasketteluun, oli pakko kompuroida mäkeen mukaan. Melko haastavaa tällaiselle mielellään rauhallisesti matkaa taittavalle yksilölle! Edelleen lasken fiilistellen mieluimmin loivia, pitkiä maisemamäkiä. Viilettäkööt muu perhe tuulispäinä metsäreiteille ja kumpareikkoihin. 

Mukavaa on päivän päätteeksi kokoontua mökkiin posket punaisina laittamaan yhteistä ateriaa ja saunomaan. Sen jälkeen nautitaan kunkin mökkiseurueen vuorollaan järjestämästä iltaohjelmasta ja hartaushetkestä. Illalla ei päivän ulkoilun jälkeen tarvitse unta odotella eikä aamuvarhain mäkeen lähtijöitä patistella, eväät reppuun vain ja matkaan taas.

Viime talvena keskustelimme tytön kanssa iltarukouksen merkityksestä ja pohdimme rukoilemista muutenkin. Kerroin, että rukoilla voi missä ja milloin vain, ja ettei tarvitse edes laittaa käsiä ristiin, vaan Jumala kuulee kyllä, kun Hänelle haluaa jutella. Tytär mietti hetken ja kysyi sitten: "Rukoilitkohan sää siellä laskettelumäessä viimeksi. Sää näytit ihan siltä kuin olisit rukoillut."

Siunausta kaikille talvisiin harrastuksiin! Hiihtolomalaisille leppoisia lomapäiviä ja reppuihin sellaisia eväitä, joilla jaksaa eteenpäin möykkyisemmässäkin maastossa!

Ärsyttää vähän kaikki

Mies on taas työmatkalla koko viikon. Pitäisi tietysti olla kiitollinen, että töitä on, mutta välillä kiukuttaa. Mielessäni marmatan hänelle esim. lumentulosta, talon lämmittämisestä, ulkoroskiksen luoksepääsemättömyydestä, kokouksista ja muista työelämän vaatimuksista, lasten harrastuksiin kuljettelusta, aikataulujen miettimisestä, kuntauudistuksesta, bensiinin hinnannoususta jne. jne. Pahimmat höyryt ovat sitten hälvenneet, kun hän illan hämäränä hetkenä soittaa. Jäljellä on ikävä.

Reissutyö on perheessämme uusi asia ja vaatii totuttelua. Lapsille on kova juttu, ettei iskä olekaan kuvioissa. Pienempi laskee öitä isän kotiutumiseen, eikä jaksa enää ilahtua yhtä paljon siitä, että pääsee isän ollessa reissussa viereeni nukkumaan. Isompi toteaa: "Kyllä mä tiedän, että sulla on iskää ikävä. Meillä muillakin on, muttei sun sen takia tartte mulle kiukutella."

Yhteinen laatuaika viikonloppuisin paikkaa mielestäni huonosti sitä, ettei mies jaa arkeamme. Puhelimessa yritän muistaa kertoa kaiken, mikä on oikeasti tärkeää. Lopuksi lempeät sanat, kiitollisuus toisistamme kuitenkin.

Olen tottunut nukkumaan hänen lämmössään, yhteisen peiton alla. Nyt vieressä tuhisee tytär, jonka hengityksen tahti on erilainen ja joka katkaisee uneni kikattelemalla jostain syystä unissaan useammin kuin viidennelläkymmenennellä oleva puolisoni. Muutenkin heräilen herkemmin talon narahduksiin tai muuten vain, kun hän on poissa kotoa.