Lusikka kauniiseen käteen

Olimme viime viikonloppuna järjestämässä talvitapahtumaa. Mies valokuvasi ja minä paistoin vohveleita. Sivusta seurasin erään pariskunnan sanailua. Vaimo annosteli miehelleen hernesoppaa ja ohjeisti: "Laitan nyt ensin ihan vähän. Voit sitten hakea lisää, jos jaksat. Varo sitten, keitto on kuumaa. Tuolla on lusikoita." Mies kuunteli hiljaa ja kysyi sitten: "Kummalla päällä lusikkaa mää syön?" Vaimo oli hövelillä päällä: "Sen saat ihan itse päättää."

Hetken päästä mies oli taas soppajonossa ja kysyi vaimoltaan: "Onko sun kylmä? Tuonko mää toisen puseron?"

Rupattelin rouvan kanssa ja ihastelin hänen ja miehensä keskinäistä hyväntahtoista huolenpitoa ja leikinlaskua. Selvisi, että yksissä on oltu yli 40 vuotta ja välillä riideltykin railakkaasti. Yhdessä totesimme, että parempi sekin kuin tasainen jurotus ja mykistely.

Lisää asiaa parisuhteesta ja sen kestävyydestä tarjoilevat ensi lauantaina ihastuttavat Katja ja Esa:

Mua rakastatko? Parisuhteen iltapäivä
la 24.3. klo 14.00-17.00 Pappilan Perhetalossa (Loilantie 5)

Rakastuminen ja rakkauden huuma haihtuu, kun kuherrusaika on ohi ja arki alkaa - kysymyksiä riittää:
- Olenko sulle itsestäänselvyys – kuulunko kalustoon?
- Miten voin vakuuttua siitä, että vieläkin mua rakastat, vai
rakastatko?
- Miten me vaalittais rakkautta, että se lämmittäisi tai olis
hianoo ku sillo alussa?
- Jos jääkausi joskus suhteeseemme iskee, mistä saamme
tahtoa rakastaa, vaikkei siltä tuntuisikaan?

Parisuhteen peruspalikoita kasataan Perhetalolla ”Mua rakastatko?” –parisuhdepäivässä. Teemasta alustavat Samassa Veneessä –parisuhdetyössä mukana oleva ylöjärveläinen aviopari Katja Volanto-Lumppio ja Esa Lumppio. Hyvästä musiikista huolehtivat Ritva ja Miika Jämsä. Päivä alkaa päiväkahvilla. Lastenhoito järjestetty.
Tervetuloa!
* * *

Onko ristiriitojen ratkaisu mahdollista riitelemättä? Meillä on nyt hyvin, voisiko olla vielä paremmin....Siitä lähdemme Pappilaan ottamaan selvää. Oppaina ja kanssakulkijoina Liisa ja Juha:

Rikasta minua - parisuhdekurssi
la 14.4. klo 10-19 ja su 15.4. klo 10-16. Pappilan Perhetalolla (Loilantie 5)

* olemassa olevan hyvän merkille paneminen ja sanoittaminen
* toiveiden ja tarpeiden rakentava ilmaiseminen
* läheisyyden merkityksen lisääntyminen
* arkisen ristiriitatilanteen ratkaiseminen

Tapahtumassa keskitytään parisuhteen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Tämän lisäksi etsitään
yhteisiä konkreettisia tavoitteita ja keinoja niiden toteuttamiseen arjessa. Kaikenikäiset parit voivat lähteä rikastuttamaan parisuhdettaan. Tapahtuma soveltuu parhaiten sellaisille pareille, jotka ovat jo eläneet yhdessä ja tuntevat arjen yhteiselon iloja ja murheita. Mukaan mahtuu 8 paria. Hinta 100 € / pari sis. kahvit, ohjelman ja materiaalin. Ohjaajina Liisa ja Juha Välilä.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Liisa Välilä, puh. 045 3288 704, liisa.valila[ät]katajary.fi
Järj. Ylöjärven srk / Perhetalo ja Kataja – Parisuhdekeskus ry

Ryppyjä ja rinsessoita

Tytär katselee kasvojani läheltä ja tarkkaan ja tiedottaa: "Sulla on paljon ryppyjä. Tuossa ja tuossa ja tuossa." Selitän pyrkiväni ryppyineni aivan pikapuoliin Guinnesin ennätysten kirjaan. "Sulla on otsassa ryppyjä vaakasuoraan. Sun siskollas on pystysuoraan", jatkaa tytär häpeämätöntä tutkiskeluaan. Kerron puhelimessa siskolle tämän ryppyvertailun tuloksista. Siskoni kertoo oman alle kouluikäisen tyttärensä juuri katselleen kuvaa, jossa oli kolme prinsessaa ja todenneen, että siinähän ovat hän itse, hänen äitinsä ja tätinsä. Huokaus. Kaukana ovat ne ajat, jolloin tytär näki minut prinsessana. Jo viisivuotiaana hän totesi peiliin katsoessaan: "Äiti mä en kyllä ymmärrä, miksi kaikki sanoo, että me ollaan ihan samannäköisiä, koska olenhan mä nyt paljon kauniimpi!"

Ihana, itsetietoinen kotikriitikkoni. Kun kysyn, olisiko minulla kenties tarvetta välittömästi hakeutua kauneusleikkaukseen, hän kieltää jyrkästi: "Ei missään nimessä! Sitten en tunnistaisi sinua."

Nauran niin, että rypistyn taas hitusen lisää.
 

Vadelmavenepakolaisia

Rakastuin jälleen hiihtolomalla laskettelureissulla ruotsalaisiin. Prinsessa Estelle oli sulattanut lumen Tukholmasta ja lopunkin jään ruotsalaisten sydämistä. Siinäpä vasta positiivista ja sosiaalista porukkaa! Suomalainen pystyy aivan hyvin jurnottamaan mykkänä hiihtohississä, mutta ruotsalainen tahtoo rupatella koko matkan kepeitä kohteliaisuuksia kanssamatkustajalleen laususkellen. Murrosikäisetkin hissikaverit ovat niin hyväkäytöksisiä ja jopa taaperot taitavat small talkin. Seurasin hissijonossa kahden arviolta viisivuotiaan koltiaisen keskustelua, jossa he kilvan kehuivat toistensa suksia ja ottivat kiittäen kohteliaisuudet vastaan hyrisevässä yhteisymmärryksessä paistatellen.

Muistuma omasta lapsuudestani: Yhdellä kaverillamme oli hienot kumisaappaat. Parhaan ystäväni kanssa piilotimme saappaat kateuksissamme ison kiven taakse. Harmi vain, että yksi aina niin valppaista kerrostaloikkunoiden äideistä havaitsi meidät itse teossa...

Miten kasvattaa lapsi ruotsalaiseen malliin?

Ystävät, kaverit

Tytöllä oli tänään neljä kaveria kylässä. Laulua, leikkiä ja tömistystä yläkerrassa. "Tuleeko ne lattiasta läpi", mietti murkku alhaalla. Tyttären elämässä on vuosien kaksinleikin jälkeen uusi porukkaleikkivaihe meneillään ja meillä varhaisnuorisotalo kahdesti viikossa. Välillä täytyy käydä sovittelemassa bändiriitoja, mutta enimmäkseen Frontside Ollie soljuu sopuisasti ovikellon ja kännykän lomassa.

Poika sen sijaan on aina ollut yksin viihtyvää sorttia. Hän ei erityisesti kaipaa kavereita ja vietti alakoulussakin usein välitunteja lueskellen. Joskus olin asiasta huolissani ja surullinen, mutta poika on aina sanonut viihtyvänsä hyvin myös itsekseen. Muutamat viime vuosina löytyneet hengenheimolaiset ovatkin sitten todella läheisiä ja heidän kanssaan hän pitää yhteyttä, mutta tapaa satunnaisesti. Ihmettelin juuri, miksei yhtä toisella puolen kaupunkia asuvaa sankaria ole meillä muutamaan viikkoon näkynyt. Selvisi, että molempien poikien menopelit olivat uupuneet hankeen ja pakkaseen. "Meillä on tällainen lämpimien aikojen ystävyys", totesi poika vain.

Tytöt kuulemma harjoittelevat sydänystävänsä kanssa tärkeitä sittemmin seurustelussa tarvittavia tunnetaitoja; vaihdetaan salaisuuksia, ollaan mustasukkaisia, viihdytään kaksin ja puhutaan aivan kaikesta. Isossa kaveriporukassa rymyämään tottuneille pojille tulevatkin sitten seurustelun vaatimukset täytenä yllätyksenä: Jaa tässä ollaan vaan pitkiä aikoja ihan kaksin? Ettei voi enää mennä kaverien kanssa? Jaa pitäis jotain puhuakin? Miten tässä nyt oikein olisi...

Tiedustelinkin mieheltäni, oliko hänellä lapsuudessa sydänystävää. Hän kielsi ja puhui mieluummin kavereista, joiden kanssa rakennettiin majoja ja pyrittiin hajottamaan toisen poikaporukan majoja. Kysyn vain, miten tällaiset taidot valmentavat parisuhteeseen...

Olin eilen oman sydänystäväni syntymäpäivillä. Olemme tunteneet toisemme yksivuotiaasta ja välisemme side oli lapsuudessa niin tiukka, että vanhempamme päättivät laittaa meidät eri luokille (mistä olimme heille tämän katalan juonen selvittyä todella katkeria, taisimme harkita karkaamista). Esiinnyimme joka paikassa kaksosina ja suunnittelimme asuvamme aikuisina yhdessä talossa, jossa olisi paljon kirjoja ja muutama kissa. Kissoja ei ole kummallakaan, mutta kirjoja kyllä. Ja lapsia. Ja ystävyys, joka säilyy vuosista, kiireestä ja välimatkasta huolimatta.