Yle Teema on esittänyt muutamana iltana Heikki ja Kaija tv-sarjaa 70-luvulta. Verkkaista, mustavalkoista, leikkaamatonta, ehdottoman vangitsevaa arjen estetiikkaa. Heikki ja Kaija esimerkiksi ynnäilevät perusteellisesti naapurin Lahtiskan (mainio Sylvi Salonen) lääkelaskuja. Laskutoimitus kestää ja kestää. Ja kestää. Muistuma lapsuudesta liimaa minut ruudun ääreen.
- Mitä ihmettä tää on? äimistelee poika vilpittömän hämmästyneenä, mutta jumiutuu sitten seuraksi katsomaan.
- Onko meidän pakko kattoo tätä? pullikoi mies.
Yhdessä kuitenkin katsotaan. Ensin jakso, jossa Lahtiska on pulassa lääkekulujensa kanssa. Sitten jakso, jossa Lahtiskaa uhkaa häätö, ja Heikki ja Kaija tulevat apuun. Patistelen poikaa nukkumaan.
- Ei kun katotaan vielä yks jakso, että iskeekö Lahtiskaan meteoriitti tai jotain.
Jakso on päättymäisillään, kun Heikki alkaa haaveilla autosta. "Semmosta peliä ei meille hankita", ilmoittaa Kaija topakkana. Jotakin tunnistettavaa pariskunnan keskinäisessä sanailussa ja kiusoittelussa on...
On jo myöhä, joten poika menee nukkumaan ja minä myös. Mies jää vielä hetkeksi television ääreen. Hänen on pakko saada selville, saako Heikki auton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti