Tytär on askarrellut isänpäivälahjoja koulussa, iltapäiväkerhossa ja askartelukerhossa. Lahjat kortteineen ovat sängyn alla piilossa ja vitsailemme, että sänky nousee kohta ilmaan valtavan lahjakeon mukana. Yhdessä korteista lukee mm. "Isä, on mukavaa kun sinä olet iskäni ja suojelet minua, mutta toki toivoisin, että saisin sinulta vielä kesyhiiren tai kalan." Ei ole isänä helppo olla, ei. Poika oli 5-vuotiaana aina päiväkodin kotileikeissä koira. Kun kysyin, onko hän koskaan isä, hän totesi: "Yritin kyllä kerran, mutten oikein pärjännyt siinä isän roolissa."
Mieheni pärjää iskän roolissa hienosti. Paistaa lättyjä isänpäivän kunniaksi ja säteilee, kun vanhempi poikakin tulee äidiltään isänpäivän viettoon. Lapset painivat ja mylläävät olohuoneen lattialla tyynykasassa. Huijaan 17-vuotiaan viereeni katsomaan Youtube -videota trampoliinihyppelystä ja saan halata kuin vahingossa. Pian hän ehdottaa, että pelaisimme jotakin. Carcassonne -lautapelin ääreen kanssani kumartuvat 17- ja 16-vuotiaat pojat ja iskänsä. Iskää ei selvästikään rökitetä pelissä normaaliin tapaan, mutta minua kohtaan ollaan tavalliseen tapaan armottomia, ukkelini syödään kentältä säälittä, kun miesväki liitttoutuu ja juonittelee. Kärsin rökäletappion ja revanssivaatimuksilleni vain naureskellaan. Mieleni täyttää hellyys.
"Pieni on sen äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa", totesi Sylvi Kekkonen. Eiköpä näin liene myös isänrakkauden kohdalla, mietin, kun mieheni lähtee tukiperheisäksi, huoltaa naapuruston lastenkin menopelit eikä tee mitään eroa sinun, minun tai meidän lasten välillä. Kiitän Taivaan Isää lasteni isästä. Toivon, että pojista tulisi aikanaan hänen kaltaisiaan isiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti