Poika on innostunut lukiossa filosofian ja psykologian opiskelusta. Päivällisellä hän muistuttaa pikkusiskoaan, että tämä on luvannut osallistua psykologiseen testiin ja haastatteluun. Tutkimukseen tarvitaan mukaan myös neuvolakortti ja vauvakirja. Molemmat ovat aivan täpinöissään, sekä tuleva psykologian professori että haastateltava. Tutkimustilanne on rauhoitettu, mutta tuloksista saan sentään jotakin tietoa:
"Minun piti piirtää perhekuva meistä eläiminä. Piirsin iskän karhuksi, koska iskä on niin karvainen. Toisen veikan piirsin apinaksi, koska hän aina leikkii minun kanssani ja apinat ovat leikkisiä. Toinen veikka on lammas, koska lampaat ovat niin suloisia. Minä olen tietysti possu, koska possut ovat veikeitä. Sinä olet papukaija."
En uskalla kysyä, miksi. Myöskin herra tutkija näyttää hieman hämmästyneeltä lammasmaisuudestaan. Olen poissa tolaltani vielä töissäkin. Työtoverit lohduttelevat, että papukaijat ovat värikkäitä...Onneksi tutkija selittää, että tehtävän tarkoitus oli selvittää perheenjäsenten keskinäisiä suhteita välimatkojen perusteella. Ja iskän sijainti keskellä kertoo kuulemma siitä, että kuopus pitää häntä perheen päänä.
Ehkä lasten piirroksista ei kannata köökkipsykologialla tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Muistan, kuinka äitini aikanaan tarkasteli huolestuneena päiväkoti-ikäisen pikkuveljeni piirrosta, jossa oli kuulemma veli kavereineen. Kaverit olivat yhdessä porukassa, lähekkäin, kun taas veli seisoi kaukana muista, yksikseen. Lisäksi hänen kasvonsa olivat ristikon peitossa. Äiti mietiskeli, että onkohan veli yksinäinen tai vieläpä kiusattu, vai miksi hän näkee itsensä tuollaisena. Ehdotin, että kysytään veljeltä, miksi hänen naamansa päällä on moinen risuaita.
"Mää oon molari", kuului ytimekäs vastaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti