torstai 9. elokuuta 2012

Rakkaus ja moottoripyörän kunnossapito

Lähdimme muutaman vuoden tauon jälkeen miehen kanssa moottoripyöräreissuun. Suuntasimme kohti Itä-Suomea. Mies ajoi ja minä istuin tiiviisti takana. Silloin tällöin torkahdinkin kyydissä, mutta havahduin, kun hän taputti hellästi polveani herättääkseen tarkkaavaisuuteni aikoessaan lähteä esimerkiksi rekkaa ohittamaan.

Muuten hellittely moottoripyöräilyn maailmassa tarkoittaa  varusteiden vuoksi michelinmäisen kömpelöitä halaushetkiä huoltoasemilla ja kypärän kopautusta toista vasten. Aina ei sanoja tarvitakaan, on hyvä vain olla lähekkäin, matkalla samaan suuntaan. Tarraudun häneen, eikä väliimme mahdu mitään. Maisemassa tuoksuu niitetty heinä, tukkipino, lehmänlanta, suopursu ja mesiangervo. Taukopolulta löytyy lähde ja mustikoita.

Perillä pakkasimme eväät reppuun ja pyöräilimme lainapolkupyörillä harjumaastossa. Niemen kärjestä kahlasimme läheiseen saareen, jossa vietimme helteistä päivää hiekkarannalla. Kiireettömiä, huolettomia  kesähetkiä toisistamme nauttien.

Kävelimme pitkospuita hiljaisuuden polkua kohti tsasounaa. Periltä löytyi monia matkantekoon ja koko elämän matkaan soveltuvia tekstejä.

                              "Herra, kiitos että sinä kuljet
                               kanssani niin moottoritien kiivaassa sykkeessä
                               kuin kylätien kuiskailevassa hiljaisuudesssa,
                               niin pimeässä, sateessa, valossa kuin
                               kuivalla kelillä.
                               Herra, saata minut kerran perille kotiin
                               kaikkien polkujen, teiden,
                               mutkien ja mäkien jälkeen."

                                     Risto Kormilainen (Tie tulkoon vastaan ystävänä, Kirjapaja 2011)

Moottoripyörä kesti ensimmäisen yli tuhannen kilometrin reissunsa kunnialla, mutta sitä huollettiinkin säännöllisesti matkan varrella muun muassa ketjuja rasvaamalla. Kahdenkeskisellä matkalla hellyys välillämme lisääntyi, kun saatoimme keskittyä vain toisiimme. Hieman oli hirvittänyt jättää ensi vuonna täysi-ikäistyvä poika kaverinsa kanssa kolmeksi yöksi talonvahdiksi, mutta luottamus näytti kannattaneen.  Naapurien mukaan rumpuja ei ollut paukutettu yömyöhään eikä virkavaltakaan ollut vieraillut. Tyttö oli ollut mummon kanssa mökkeilemässä ja ylpeili uimahyppy- ja lättyjensyöntiennätyksillään. Näytti kuin hän olisi kasvanutkin. Oli hyvä olla kotona taas.

Tämän huoltohetken voimin jaksamme toivottavasti miehen kanssa taas arkea, joka erään parisuhdeoppaan mukaankin on extreme-laji. Ettemme vain kiireessä kulkisi toistemme ohi, tai itsemmekään.

                                "Tie tulkoon vastaasi ystävänä.
                                 Valaiskoon aurinko kasvojasi.
                                 Vahvistakoon tuuli selkääsi
                                  ja sade ympärilläsi
                                  juottakoon vainioita.
                                  Ja siihen sakka, kunnes
                                  taas tapaamme toisemme,
                                  pitäköön hyvä Jumala sinua
                                  kädessään."

                Vanha rukous Irlannista (Tie tulkoon vastaan ystävänä, Kirjapaja 2011)


       

4 kommenttia: